Siirry suoraan sisältöön

Kalevi Kiviniitty in memoriam

 

Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen kunniapuheenjohtaja professori Kalevi Kiviniitty nukkui pois 85 vuotiaana 15.7.2022.

Kiviniitty toimi pitkään yhdistyksessämme erilaisissa luottamustehtävissä. Toimintaan mukaan hän tuli jo 1970-luvun lopulla toimien hallituksen sihteerinä, hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuosina 1988-2010. Kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin vuonna 2011. Lisäksi hän toimi aktiivisesti useissa varainhankintakampanjoissa, toimitti yhdistyksen Elämän puolesta -lehteä sekä yhdistyksen 50-vuotishistoriikin. Hän toimi myös yhdistyksen rahastojen hoitokunnissa, osassa myös puheenjohtajana. Vuonna 1987 yhdistys perusti Kalevi Kiviniityn nimikkorahaston, joka tukee lääketieteellisen fysiikan ja säteilybiologian aloilla tehtävää tutkimusta.

Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen lisäksi Kiviniitty toimi aktiivisesti luottamustehtävissä myös Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunnassa sekä Syöpä-lehden toimitusneuvostossa.

Kiviniitty tunnettiin yhdistyksessä aktiivisena ja sitoutuneena toimijana ja yhdistyksen kehittäjänä, joka käytti aikaansa pyyteettömästi yhdistyksen hyväksi. Hän jätti teoillaan pysyvän jäljen yhdistyksen toimintaan.

 

Seppo Rajaniemi
toiminnanjohtaja
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys ry