Siirry suoraan sisältöön

Roosa nauhan suunnittelijat yhtenä rintamana rakkaudesta elämään

Tiedote. Julkaistu: 21.09.2023, 10:00
Roosa nauha

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksellä tuetaan suomalaista syöpätutkimusta. Tämän vuoden teemana on lasten syövät. Keräyksellä tavoitellaan vähintään neljän miljoonan euron pottia syöpätutkimukselle. Roosa nauhan suunnitelleet Toni ja Sipe kannustavat kaikkia mukaan liittymään yhteiseen rintamaan.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta Suomessa. Keräys alkaa 21.9. ja jatkuu lokakuun loppuun. Syöpäsäätiö on Suomen merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja.

“Näiden kahdenkymmenen Roosa nauha -vuoden aikana keräystä tukeneet yksityiset ja yritykset ovat arvokkainta mitä tiedämme. Olemme päässeet yhdessä jo tähän asti, mutta emme ole vielä maalissa. Syöpä nujerretaan yhteisessä rintamassa ja me kaikki toivomme, että syöpätutkijat saavat jatkaa työtään”, sanoo varainhankintajohtaja Sari Meller Syöpäsäätiöstä.

Roosa nauha -keräyksellä on kerätty varoja syöpätutkimukselle jo vuodesta 2003. Keräysvaroilla tuetaan syöpätutkimuksen lisäksi sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjottavaa maksutonta neuvontapalvelua.

Keräyksessä nostetaan vuosittain esille eri syöpien tutkimusteemoja. Vuoden 2023 keräyksen tutkimusteemana on lasten syövät.

Toni ja Sipe: Lapsen syöpä koskettaa ja tuntuu väärältä

Tämän vuoden Roosa nauhan suunnittelivat Apulanta-yhtyeestä tutut Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki. He pitävät syöpätutkijoiden työtä äärimmäisen tärkeänä. ”Syöpätutkimusta tehdään silloinkin, kun emme itse tiedä, että joku tekee jotakin meidän puolestamme. Se työ on epäitsekkyyttä puhtaimmillaan,” Sipe sanoo.

”Omasta lähipiiristäni on mennyt ihmisiä syövälle. Syöpä-sanalla on aika pelottava ja toivoton kaiku. Liian moni tapaus on johtanut siihen ikävimpään lopputulokseen. Lapsen syöpä koskettaa, ollaan elämän perustavanlaatuisten asioiden äärellä”, sanoo Toni Wirtanen.

”Lapsen syöpä tuntuu yksinkertaisesti väärältä. Roosa nauha -keräys voi olla ratkaiseva elementti, joka kääntää tilanteen voiton puolelle. Halusimme suunnittelemaamme Roosa nauhaan mukaan pienen niitin, joka merkitsee viimeistä niittiä syövälle”, Sipe toteaa.

”Elämä on jatkuvaa kapinaa kuolemaa, tyhjyyttä ja unohdusta vastaan. Syöpä on äärimmäisen epäreilu hyökkäys elämää vastaan. Siksi olemme halunneet tuoda Roosa nauha -kampanjaan kapinahengen ja yhteisen rintaman, joka koostuu rakkaudesta, yhteishengestä ja toivosta”, Toni kertoo.

Toni ja Sipe ovat suunnitelleet rintanauhan lisäksi myös uuden Roosa nauha -rannekkeen.

Teemana lasten syövät

Roosa nauha -keräys nostaa tänä syksynä esille lasten syövät.

Suomessa sairastuu syöpään noin 160 lasta vuodessa. Lasten syövistä noin kolmasosa on leukemiaa, kolmasosa aivokasvaimia ja loput muita erilaisia harvinaisia syöpäsairauksia.

Onneksi valtaosa, neljä viidestä lapsisyöpäpotilaasta paranee. Tutkimuksen avulla luodaan yhä parempia hoitoja ja valoisampaa tulevaisuutta syöpään sairastuville lapsille. Jokainen estetty syöpäkuolema on tutkimuksen ansiota.

Lahjoittajien tuella valtava merkitys

Syöpäsäätiön lahjoittajat mahdollistavat sen, että Syöpäsäätiö voi tukea pitkäjänteisesti suomalaista syöpätutkimusta. Tutkimuksen tavoitteena on saada mahdollisimman korkeatasoista hoitoa potilaiden ulottuville, mahdollisimman nopeasti.

Syöpätutkijat työskentelevät voidakseen löytää yhä parempia hoitokeinoja lasten syöpiin. Lupaavia täsmähoitoja ja uusia tehoavia lääkeyhdistelmiä esimerkiksi lasten leukemiaan on löydetty tutkimuksen kautta. Tutkimus on ainoa tapa löytää apua sairastuneille ja vähentää syöpäkuolemia.

Nauhoilla, tuotteilla ja lahjoituksilla syöpää vastaan 

Roosa nauha -keräys on käynnissä 21.9.–31.10. Viiden euron hintaisia Roosa nauhoja myyvät K-ryhmän kaupat, S-ryhmän ketjut ja Lindex sekä alueelliset syöpäyhdistykset ympäri Suomen.Nauhoja on myynnissä syöpäyhdistysten lisäksi Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland -potilasjärjestön sekä Sylva ry:n kautta.

Uutuustuotetta Roosa nauha -ranneketta on myynnissä Keskon, S-ryhmän ja Lindexin myymälöissä rajallinen määrä. Rannekkeen hinta on yhdeksän euroa.

Syöpätutkimusta voi tukea myös ostamalla myynnissä olevia Roosa nauha -kampanjatuotteita. Lahjoituksen keräykseen voi tehdä 

  • verkossa osoitteessa fi
  • lahjoitustilille FI20 2344 1800 0032 29 viitteellä 5445ja yritykset viitteellä 54454
  • tekstiviestillä: tekstaa ROOSA numeroon 16499 (10 euron lahjoitus veloitetaan puhelinlaskussa)
  • MobilePaylla: lahjoita haluamasi summa numeroon 55714

Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 6.10. Hyväntekeväisyysohjelma Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa nähdään livelähetyksenä MTV3:lla sunnuntaina 29.10. klo 19.30.

Keräyksen materiaalit: https://syopajarjestot.materialbank.net/ui/shares/w14848472/p370266/fi/workspaces/14848472

Lisätiedot: 

Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller, puh. 050 40 90 550, sari.meller@cancer.fi (keräys, varainhankinta)

Syöpäsäätiön tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfors, puh. 050 41 01 456, jarmo.wahlfors@cancer.fi (varojen käyttö, syöpätutkimus)

Syöpäsäätiön viestintäpäällikkö Carita Päivänen, puh 050 590 5415, carita.paivanen@cancer.fi (viestintä, haastattelupyynnöt)

www.roosanauha.fi ja www.syopasaatio.fi

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Olemme tehneet töitä yhtenä rintamana elämän puolesta jo vuodesta 2003. Roosa nauha-keräyksellä tuetaan suomalaista syöpätutkimusta ja syöpään sairastuneita.

Lisätietoa: https://roosanauha.fi

 

Liitteet

RN2023_Nauhan suunnittelijat Toni ja Sipe_kuvaaja Juha_Mustonen_KAMPANJA